26 kuukautta.
Silti tarkastellessani edellisen viestini otsikkoa, tuntuu kuin jatkumo olisi katkeamaton, sillä pian tuon veistin jälkeen sukelsin Myrskyn silmään. Ikiaikaisten enteiden jo ennakolta värittämä vuosi 2012 alkoi omalta osaltani vanhan päättymisellä kuin veitsellä leikaten. Eikä siinä mitään, niinhän sen pitikin mennä, mutta asioiden ulkoisten muotojen muutos ei koskaan tarkoita sitä etteikö sisällä olisi vielä tekemistä. Vaikka kipeä hammas on poistettu, tulee haavaa varjella tulehdukselta kunnes se on parantunut.
Syvään juurtui tuo opetus; saata asiat päätökseen ennen uuden aloittamista, tee yksi asia kerrallaan - ja tee se kunnolla.
Vuosi 2012 toi minulle tähänastisen inhimillisen kokemukseni autuaallisimmat ja siunauksellisimmat korkeudet, rakkauden täyteiset ja ikuisuuden hiljaisuuden kyllästämät hetket, joihin sieluni olisi voinut jäädä iäksi keinumaan. Ja niin se yrittikin.
Mutta kuten ystävämme Buddha opettaa, takertuminen asioihin on kärsimyksemme lähde. Ja mitä suurempi nautinto ja täyttymys, sen kovemmin takerrumme. Ja kärsimys on sen mukainen. Mitä suurempi puu... ja niin edelleen. Vuoden loppuun tultaessa sieluni, mieleni ja tunteeni olivat riekaleina. Ne pyörivät hervottomina syvällä sisimmässäni taivaallisen hornankattilan keitoksessa, kenenkään tietämättä mitä padan pohjalle jää kun tuli viimein hiipuu. Tämä näytös ei katkennut veitsellä leikaten, vaan jatkui pitkänä ja osittain tiedostomattomana tulehduksena kauas uuden vuoden yli. Vaikka nuo tapahtumat tuntuvat yhä silloin tälöin tuskan häivähdyksinä olemukseni sopukoissa, tuntuu että nyt ensimmäistä kertaa pystyn niistä kirjoittamaan.
Elämän arvaamattomuus, pienen ihmisen mahdottomuus hallita sitä, epätietoisuuden riiputtava tuska, pimeässä hapuilu, kuolematon toivo, kyky oppia rakastamaan ehdoitta ja pyytettömästi, kyky päästää irti ja tietoisuus siitä, että kaikki tapahtuu aina juuri niinkuin pitääkin. Siinä opetuksia pureskeltavaksi.
Kevät 2013 oli uudestisyntymisen aikaa. Silloin tunsin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan saavani jonkinlaista jalansijaa elämääni. Haistoin elämän ilmassa, ja tunsin tahdonvoimani taas kerääntyvän pallean seudulleni. Aloin saada taistelutahtoa 10 vuotta mukanani raahaamaa päihderiippuvuutta vastaan. Tilanne ei koskaan ollut hengenvaarallinen tai toivoton, ehkä kaukanakin siitä, mutta juuri sen yksinkertaisuus, huomaamaton helppous ja hyväksyttävyys tekee siitä entistäkin vaikeamman vastustajan. Käytän preesenssiä, sillä asia on yhä tapetilla.
Mennyt vuosi on kulunut pitkälti korjaillessa viimevuotisen myrskyn tuhoja, kohdatessa valintojeni karmallisia kaikuja, sekä uudistaessani omaa sisintäni voimia ja luottamusta keräten. Syksyn saapuessa ja pimeän noustessa Pohjolan taivaille, huomasin sukeltavani pää edellä vanhoihin karikoihin; riippuvuuksiin ja tapoihin joita vastaan olin keväällä niin vahvasti asennoitunut. Vuoden takainen kaava toistui jälleen. Tyrmistyksen väreet kulkevat lävitseni tätä kirjoittaessani, sillä vasta nyt huomaan kuinka kaavoihinsa kangistunut voi ihminen olla. Oli riippuvuus sitten läheisriippuvuutta, päihderiippuvuutta tai vaan yksinkertaisesti kykenemättömyyttä tunnistaa oma rajallisuutemme, se vuorenvarmasti nostaa päätään kun tilanteet alkavat koetella mukavuusalueemme ääriä.
Tuolla riippuvuudella yritämme vain täyttää sitä tyhjää oloa sisältämme, jonka muuttuva tilanne näyttää jättävän. Omalta osaltani tämänvuotinen repsahdukseni alkoi viattomana kesäsauhutteluna pitkien, lämpimien ja nautinnollisten kesäiltojen lomassa, mutta päivittäiseksi pakokeinoksi se muodostui vasta pimeän tultua. Luulisi, että näillä leveysasteilla olisi jo tottunut siihen, että syksyn ja hämärän hiipiessä sitä hidastaisi vaistomaisesti tahtiaan, polttelisi kynttilöitä ja suitsukkeita ja ottaisi kesän hulinan jälkeen hiljaisuuden vastaan ilolla ja lämmöllä. Mutta ei, sama vanha 'mullekaikkihetinytmissäonkivaajeejee' -priimusmoottori jatkaa rytkyttämistään vielä pitkälle talven syliin. Lumi tuli ja yllätti autoilijat. Jep jep.
Kirjoittelen tätä blogia tästä eteenpäin toivottavasti enemmän, sekä omaksi, että muiden terapeuttiseksi riemuksi. Näihin sanohin ja tunnelmiin; hyvää ja lämmintä joulunodotusta itse kullekkin!
