"Kaiken takana on NNNORMI" -normaalisaatioprosessi

by Olli Ruikka

Normalisaatioprosessin tarkoitus on pyrkiä ajamaan yksilön kehitys kohti normaliteettia. Itse normaliteetti, Nϊ (pysyvä, singulaarinen normaliuus), on suhteellinen ja jatkuvan muutoksen alainen likiarvo.
Normaliteettia, Nϊ, ei siis voida tarkastella yksityiskohtaisesti yksikkönä, vaan dynaamisena jatkumona, prosessina prosessin sisässä.
Kokonaisprosessi on luonteeltaan ulkoisesti heijastava ja itseään vahvistava, mutta sisäisesti kääntäen verrannollinen.
Vaikka normaliteetille ei ole asetettu raja-arvoa, voidaan yksilön katsoa tietyn pisteen jälkeen ylittäneen tilastollisesti vaadittavan normimarginaalin (Nύ,'kvasinormaliteetti'). Kvasinormaliteetin saavuttaneen yksilön ei katsota olevan mahdollista redusoitua kohti alkuentropiaa normimarginaalin alittaviin lukemiin.
Tähän normaaliturvalliseen tilaan vaadittavan normalisaatioprosessoinnin määrä vaihtelee yksilöittäin

Normalisaation perusasteet saavutetaan yleensä 12-18-vuoden yhtäjaksoisellaa prosessilla.

Yksilökohtainen normaaliuden maksimi on huipussaan kun normalisaatioprosessi päättyy. Mitä suurempaan kokonaisprosessiin yksilö osallistuu sitä normaalimpi on lopputulos.*
Pakollisen normalisaation päättyessä yksilön rata aloittaa hitaan erkaantumisensa normaaliuden meridiaanista. Erkanemisnopeus on suoraan verrannollinen
yksilön omaksumien normalisaatioagenttien ja näiden kautta suorittamiensa normalisaatiorituaalien tiheyteen.
Täysin vailla normaaliusinstituutioiden hyväksymiä normalisaatioagentteja jääneet yksilöt erkanevat meridiaanista exponentiaalisella nopeudella,
johtuen heidän vaikutuspiirinsä irrallisuudesta normaaliuteen.
Nämä yksilöt kohtaavat usein eniten myös normi-inkvisition vaikutuksia.


* Tämän prosessin riskitekijä on normalisoivan tiedon määrä. Mitä pidemmän normalisaation yksilö käy läpi, sitä suurempi on normaaliusromahduksen riski.
Tämä aiheuttaa, ainakin väliaikaisesti, paluun entropiaan. Tämä alkukosminen disharmonia onkin itseasiassa kvanttiparadoksaalisesti harmoninen,
mutta normaaliusromahduksen kokenut ihminen ei tunnista tämän tyyppistä harmoniaa. Tämä johtuu siitä, että vaikka yksilön usko- ja tietopohja ovatkin
romahtaneet ja asetettu kyseenalaiseksi hänen itsensä toimesta, viimeistäkin neuroosia myöten,
hän on kykenemätön tunnistamaan taustalla toimivien meta-ohjelmien virheellisyyttä. Tämä johtuu normalisaatioprosessin ulkoisesti heijastavasta luonteesta. (Prosessi ei salli piiriinsä laisinkaan ulkopuolista informaatiota)
Näiden perustavanlaatuisesti maailmankuvaa muokkaavien rakenteiden tunnistaminen on verrattaen hankalaa metodein, jotka ovat sekä tuotettu, että omaksuttu prosessin sisällä.
Kuitenkin , jos yksilö saa tiedot itsensä uudelleenprosessointiin, voi normaliusromahdus synnyttää peruuttamattoman vastaprosessin kohti alkuentropiaa (harmoniaa).
Muussa tapauksessa normalisaatioprosessi toistaa itseään. Siinä missä normalisaatioprosessi on johdettavissa yksilön ulkoisten heijastumien vastakohdista ja vastaavanlaisuuksista,
on sen vastaprosessi luonteeltaan sisäinen, yhtenäinen sekä nondualistinen.